Case

Case Fastems: Mikko Eräpalo ja Juho Latvio

"Työ ja opiskelu tukevat hyvin toisiaan"

Mikko Eräpalo ja Juho Latvio ovat onnistuneesti yhdistäneet opiskelun Tampereen yliopistossa ja työnteon Fastemsissa.

Tulevat diplomi-insinöörit työskentelevät tuntisopimuksella eli palkkaa maksetaan tehtyjen työtuntien mukaan. Opiskelijat saavat näin käyttää haluamansa ajan opintojen loppuunsaattamiseen.

Tietotekniikkaa opiskeleva Mikko Eräpalo tuli taloon kolme vuotta sitten. Nyt hän suorittaa viimeisiä kurssejaan ja diplomityö CI-testiautomaation kehittämisestä on tarkoitus viimeistellä kesällä.

– Työ ja opiskelu tukevat hyvin toisiaan. Tosin opiskelu ja varsinkin diplomityön tekeminen etenevät vähän hitaammin, mutta toisaalta töistä saa tietotaitoa kouluhommiin. Valmistuminen on ollut tavoitteena koko ajan, ja tieto siitä, että valmistumisen jälkeen palkka tarkistetaan, on hyvä kannustin.

– Työnantaja on tukenut opiskelua olemalla hyvin joustava. Opiskeluvapaata voi ottaa aina, kun sitä tarvitsee. Itse olen käyttänyt opintoihin yhden päivän tai iltapäivän viikossa.

Fastemsin ohjelmistokehitystiimissä työskentelevät Mikko Eräpalo ja Juho Latvio arvostavat työnantajan joustavaa asennetta opiskeluvapaisiin. Tiiminvetäjä Pasi Kauhanen kannustaa opiskelijoita tekemään diplomityönsä valmiiksi.


Työkokemus helpottaa opiskelua

Automaatiotekniikkaa opiskeleva Juho Latvio tuli 2018 Fastemsille kesätöihin ja on jatkanut harjoittelijana opiskelujen ohessa.

Ohjelmistokehityksen työtehtävät tukevat hyvin diplomityötä, jonka aiheena on Fastems MMS-ohjelmiston arkkitehtuuriarvio.

– Täällä karttunut työkokemus on helpottanut opiskelua. Olen saanut työkaluja, joilla olen pystynyt ratkomaan opiskeluprojekteissa kohtaamiani ongelmia. Haasteena tietysti on, että kouluun käytetty aika on pois töiltä, ja päinvastoin. Joskus opiskelukiireiden keskellä on tullut tunne, että haluaisi käyttää enemmän aikaa töihin.

– Työn ja opiskelun yhdistäminen on kuitenkin ollut aika helppoa, olen varannut 1–3 päivää viikosta opiskelulle. Teen enemmän töitä silloin, kun opiskelut antavat paremmin myöten, ja toisinpäin. Työpaikalla on oltu todella joustavia eli jos on tarvinnut olla pois opiskeluasioiden vuoksi, niin se on aina onnistunut.


Fastems tsemppaa valmistumaan

Sekä Mikko että Juho kuuluvat Fastemsin ohjelmistokehitystiimiin, jota vetää tekninen tuotepäällikkö Pasi Kauhanen. Hän kertoo yhtiöllä olevan pitkät perinteet opiskelijoiden pestaamisessa. Ideana on näin ylläpitää tuntumaa yliopistomaailmaan ja uusiin sukupolviin, pysyä mukana sykkeessä.

– Yliopistot ovat jo vuosikymmeniä olleet meille tärkeitä rekrytointiväyliä. Palkkaamme innokkaita kykyjä kesäharjoittelijoiksi, osa heistä jatkaa työskentelyä opintojensa ohessa ja tekee meillä diplomityönsä – eli ui sitä kautta sisään firman toimintoihin ja tekniikkaan. Tämä on toimiva väylä, sillä opiskelijat lähes poikkeuksetta jäävät meille valmistuttuaan.

Fastemsille on tärkeää, että opiskelijat valmistuvat. Siihen myös kannustetaan, vaikka työt sujuisivat ilman todistustakin.

Pasi Kauhanen muistaa, kuinka itse meni töihin jo ennen kuin teki diplomityönsä valmiiksi – ja miten opintojen keskeneräisyys tuntui painolastina kaikessa tekemisessä.

– Väitän, että tutkinnon valmiiksi saaminen vapauttaa työntekijälle energiaa sen varsinaisen työn tekemiseen. Ja ennen kaikkea todistus on tärkeä henkilön tulevaisuutta ajatellen. Olenkin sanonut Juholle ja Mikolle, että työsopimus palkkoineen päivitetään vastaamaan uutta tehtävä- ja vaativuustasoa heti, kun tuotte pöydälleni mustan kirjan eli diplomityön ja tutkintotodistuksen.

Yhteyshenkilö:

Pia Mutanen
Head of People Development / HR Business Partner
Fastems
pia.mutanen[at]fastems.com
+358 40 5641187