Case Tampereen Tiivisteteollisuus

Case Tampereen Tiivisteteollisuus Oy: Sanni Kraneis ja Sonja Karne

Kannustusta itsensä haastamiseen

Tampereen Tiivisteteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Arpiainen sanoo, että kouluttuneisuus on kohta 80-vuotiaan perheyrityksen DNA:ssa.

– On tärkeää kannustaa ihmisiä rakentamaan urapolkujaan, opiskelemaan työn ohella sekä hankkimaan uutta osaamista – parantamaan valmiuksiaan.

Se, minkälaista tukea opiskelija saa, ratkaistaan tapauskohtaisesti ja joustavasti. Joustavuudesta työnantajaansa kiittelevät Sanni Kraneis ja Sonja Karne.

Sanni opiskeli Vaasan yliopistossa kauppatieteitä ja aloitti Tiivisteteollisuudessa, kun oli valmistumassa kauppatieteiden kandidaatiksi vuonna 2018.

– Tein aluksi kaksi päivää viikossa vuokrafirman kautta. Toukokuussa aloin täysipäiväiseksi ja syyskuussa siirryin talon kirjoille HR-koordinaattoriksi. Olen tehnyt töitä eri yrityksissä koko opiskeluni ajan. Neljässä vuodessa olen ollut opiskelujen vuoksi poissa töistä kaksi viikkoa. Vapaata pyysin ja pidin vasta gradunkirjoitusvaiheessa.

Sanni sanoo, että on rankkaa yhdistää kokoaikainen työ ja gradunteko ja että häntä vähän jännitti kysyä vapaata.

– Mutta eihän siinä mitään ongelmia ollut: kannustettiin ja sopiva aikakin olla pois töistä järjestyi nopeasti. Sain myös mahdollisuuden lisäaikaan, jos olisin sitä tarvinnut.

Gradun aiheesta Sanni keskusteli Aleksi Arpiaisen kanssa.

– Sivuaineeni oli henkilöstöjohtaminen, ja siitä asia alkoi kypsyä ja aiheeksi valikoitui ”Ketterä henkilöstöjohtaminen pk-yrityksessä”.


Selkärankaa ja sisua

Sanni valmistuu keväällä ja hän kertoo aina pitäneensä valmistumista pääprioriteettina: asioita ei jätetä kesken.

– On etua tehdä töitä opiskelun ohella. Saa arvokasta työkokemusta – CV:t näyttävät aika erilaisilta, jos on tai ei ole ollut töissä opintojen aikana. Oppii myös asioiden priorisointia ja ajankäytön hallintaa.

Sonja Karne sanoo samaa: opiskeleminen työn ohessa vaatii selkärankaa ja sisukkuutta, pitää osata organisoida asioita ja aikatauluttaa hyvin.

Hän on työskennellyt Tiivisteteollisuudessa yli 16 vuotta, ensin vuoden tuotannossa, alun perin vesileikkaajana, sen jälkeen piirrossa, tuotannon ohjauksessa ja -suunnittelussa.

– Kolme vuotta sitten aloin opiskella insinööriksi. Valmistuttuani siirryin töihin myyntiin. Halusin päivittää osaamistani ja halusin haastaa itseäni. Halusin muutosta. Sain kokonaan uudet työtehtävät ja haasteet. Tämä sopi yhteen työnantajan tarpeiden kanssa, ja jo ennen kuin valmistuin, työkuviot olivat selvillä – eli tiesin maalin.

Sonja sopi työnantajan kanssa pelisäännöt ja kertoo työnantajan suhtautuneen erittäin kannustavasti ja joustavasti, toivottaneen myös tsemppiä ja jaksamista.

– En kokenut tarpeelliseksi pitää opintovapaata, koska tein vuorotyötä ja pystyin sopimaan työn ja opiskelun yhteensovittamisesta erittäin joustavan vuorotyökaverini kanssa hyvin. Lähiesimies kyseli myös säännöllisesti, miten jakselen, ja piti huolta.

Aleksi Arpiainen sanoo Tiivisteteollisuuden etsivän sekä kyvykkyyksiä että uusia tapoja toimia entistä yhteisöllisemmin ja sitouttavammin.

– Opinnäytetyöt esimerkiksi ovat hyviä työkaluja tässä. Niitä ohjataan isommalla porukalla ja tutkimustietoa on myös pyritty laajasti jakamaan organisaatiossa. Meille tehdään 3–5 lopputyötä vuosittain. Noin sadan hengen organisaatiossa opiskelijoita on noin kymmenen. Yritykselle on erittäin dynamisoivaa olla tekemisissä opiskelijoiden ja opinnäytetöiden kanssa.

Myös jatkuva oppiminen on yrityksen agendalla. Esimerkiksi juuri avatussa yrityksen Akatemiassa parannetaan ensimmäiseksi 1,5 vuoden aikana tuotannon esimiehien valmiuksia jokapäiväiseen hyvään, moderniin esimiestyöhön.

Tampereen Tiivisteteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Arpiainen kertoo, että aika monet lopputyöntekijät ovat myös jääneet yritykseen töihin, toteuttamaan teoriaprojektia käytännössä. Sanni Kraneis ja Sonja Karne ovat kulkeneet erilaisia opinto- ja urapolkuja yrityksessä.

Sanni Kraneis ja Sonja Karne sanovat opiskelun työn ohessa vaativan paitsi hyvää ajanhallintaa, myös sisua ja sitkeyttä. Molemmat pitivät tutkinnosta valmistumista itsestään selvänä. – Se mikä aloitetaan, viedään loppuun, he sanovat.

Yhteyshenkilö:

Aleksi Arpiainen
Toimitusjohtaja
Tampereen Tiivisteteollisuus Oy
Aleksi.Arpiainen[at]tt-gaskets.fi
+358 50 5300 131